Muuton myötä oon saanu tutustua myös pariin uuteen naapuuriin.

Ensimmäisenä työpäivänä soi ovikello ja oven takana oli vanhahko täti-ihminen. Se esitteli ittensä ja rupes kyselemään samantien meijän muutosta ja ketä täällä nyt asuu, vanhemmista, niiden ammateista, lapsista, jne. Pienen juttutuokion jälkeen täti yhtäkkiä heittää kengät pois, kävelee sisälle ja suoraan keittiöön. Ihan vaan näyttääkseen, että yhden kaapin ovi pitää sitten avata kunnolla, ettei ulos vedettävät korit naarmuta oven sisäpintaa. Ok, selvä. Sitten kun ohimennen kurkistetaan olohuoneeseen jutellaan vielä sielä olevista ja tädin omista kasveista sekä koirasta. Lopuksi ulko-ovella ohjeistetaan vielä lähimmät leikkipuistot ja kerrotaan naapurin Eevojen kuulumiset. Kiva kun kävit, oli hauska tutustua. Vähän vaan jäi epäselväks kuka kyseinen täti oli, koska se ilmeisesti oli käyny talossa ennenki ja tunsi talon omistajat. Ikkunasta seurasin kun se pihalla vielä "korjaili" pitkään aikaa porttia ja aidassa roikkuvaa numerokylttiä.

Naapurin setään törmäsin kerran kun olin lähdössä pihasta autolla. Myös setä esitteli ittensä ja kyseli ketä talossa asuu nyt, jne. Ei oikein tahtonu ymmärtää, että ei, talon äiti ja isä ei oo miun vanhempia ja kyllä, mie asun silti talossa vaikka oonkin au pairi. Muutamaa päivää myöhemmin sama setä huikkas miulle pihaan moit kun kulki tietä pitkin ohi. Tällä kertaa kyselyt koski meijän lapsia ja niiden hoitopaikkoja. Kerto setä sentään omista lapsistaanki. Jep, tyttö ja poika, melkein saman ikäsiä kun Eemeli ja Iida. Hyvä juttu. Vaivautunut hiljaisuus. No, hej då!

En tiiä oliko kyseessä enemmän naapurien ystävällisyys vai uteliaisuus. Jälkimmäiseen näillä Ruotsalaisilla on kuulemma taipumusta...

Siilitie löytyy myös täällä läheltä. Ja muistuttaa minuu siitä, että ei oo kyllä pätkääkään ikävä Helsingin kotiin. Metrolla liikkujille vihiä miun kodin sijainnista:)