Noniin, 3,5 kk:n rupeama on nyt ohi. Ei tunnu siltä. Enkä tiiä pitäiskö tuntua hyvältä vai ei hyvältä. Lapset lähtee huomen aamusta Suomeen. Mie jään vielä viikonlopuks ja lähen sitten maanantaina laivalla. Kaikista tekoitkuista (mitä Iida muuten tekee usein)  ja turhista kiukkuiluista huolimatta tulee kyllä ikävä molempia muksuja. Mutta erityisesti Eemeliä. Ja erityisesti Eemelin naurua. Sen kuullessa tulee aina hyvällä tuulelle. Justiinsa tänään naurettiin katketaksemme kun piti ankkaa lennättämällä ja törmäyttämällä massuun saada Eemeli pidettyä hetken potalla. Käääks, en haluu ruveta vetistelemään, joten en selittele enempiä. Tiiätte kyllä kuitenki mitä tarkotan. 

Osaa se Iidaki olla aika hauska. Tuossa yhtenä aamuna istuttiin keittiössä aamupalalla. Iida tulee keittiöön ja menee lusikkalaatikolle, jossa tonkii hyvän tovin. Lopulta se nappaa terävän hedelmäveitsen ja on poistumassa keittiöstä kun mie kysyn, että mihis se sitä veistä oikein tarttee. Iida kiemurtelee hetken ennen ku saa sanottua, että rahoja varten. Ja vähän lisää kyselemällä selviää, että se aikoo tonkia veitsellä rahat säästöpossusta:D Näppärä tyttö! Vaihdettiin sitten veitsi vähän turvallisempaan voiveitseen. Ja kerto vielä oppineensa sen Tommilta ja Annikalta, niiltä Pepin kavereilta! Pikku Myy puolestaan on opettanu Iidalle pillillä maitolasiin kuplien puhaltamisen!:D

Nyt on pietty voffelikekkerit ja lahjottu eesjataas. Mie sain Koko vuoan (ihana!!) ja Iida ja Eemeli sai molemmat pikkuset matkalaukut huomista matkaa varten. Kohta vielä leffaan ja sit aamulla poseerausta ja valokuvia ja sit, tyhjyys.